Ostamme

Ostamme Keski-Suomen alueelta tavaraa, niin pieniä kuin suuriakin eriä. Tavarat joita pääsääntöisesti ostamme on sen kokoisia, että ne voi pakata banaanilaatikoihin. Mikäli haluat tarjota meille tuotteitasi niin täytä sivun lopussa oleva lomake.

Erityisesti meitä kiinnostavat kuolinpesät, astiat, kodin elektroniikka ja keräilytavarat. Ostamme kuitenkin kaikkea ehjää, joten kaikkea voi tarjota. Ota yhteyttä, mikäli sinulla on ylimääräistä tavaraa.

Muutetaan ylimääräinen tavara yhdessä rahaksi. Ollaan yhteyksissä!

Esimerkkejä siitä, mitä ostamme:

Leluja
Ostamme lasten leluja, pikkuautoja, pehmoleluja, kirjoja yms. Tarjoa vaan rohkeasti, mitä isompi erä sitä kiinnostuneempi olen 🙂

Kirppistavaraa
Ostamme kirppistavaraa edullisesti. Minulle käy oikeastaan mikä tahansa kohtuu pienikokoinen tavara tai tavaraerä. Myös isot tavaraerät kiinnostaa, esim kuolinpesät tai varastojen tyhjentämiset. Isokokoisia tavaroita en pysty ottamaan vastaan. Muutama esimerkki: Astiat, pelikonsolit, lelut, keräilytavarat, lastenkirjat, taidelasi ja kaikki kodin käyttöesineistö ja tekstiilit. Maksan vain ehjistä tavaroista. Tarjoa minulle niin kierrätän aarteesi puolestasi. 🙂

Kodin elektroniikkaa
Ostan kodin elektroniikkaa (kaikkea mikä toimii sähköllä). Minulle voi tarjota kaikennäköistä, katsotaan sitten kiinnostaako tavarasi. Tarjoa vaan rohkeasti 🙂

Kodin irtainta
Ostan laidasta laitaan ehjää ja siistiä tavaraa. Esim: astioita, käyttöesineitä, sisustusesineitä, pelejä, elektroniikkaa ja kaikkea mahdollista pieni kokoista.

Vanhoja pelikonsoleja
Ostan vanhoja pelikonsoleja. Esim Nintendo, Commondore, Sega yms. Tarjoa vaan rohkeasti niin katsotaan päästäänkö kauppoihin.

Kaapeli- ja antenniverkon digiboksi
Ostamme toimivia kaapeli- ja antenniverkon digibokseja edullisesti. Kaukosäädin pitää olla mukana (en maksa mitään kaukosäädöttömistä). Merkillä ei ole väliä kunhan on toimiva digiboksi. Tarjoa 🙂

Hifi VHS -nauhuri
Ostamme edullisia Hifi VHS -nauhureita. Mukaan pitää tulla kaukosäädin ja laitteen pitää toimia täysin. Merkillä ei väliä.